Jos en nyt pura hieman, saattaisin muuten hypätä alas jostain.
Tuntuu että epäonnistun. Vaikka olen useimmissa asioissa melko hyvä, viime aikoina on tullut tunne että epäonnistun varmasti kaikessa. Tämän takan on tietenkin rakkaus.
Jo hetken aikaa olemme jutelleet paljon, ja huomasin kuinka samanlaisia olemme, pidämme samoista asioista jne. Hän on todella nätti, mutta ihastuin häneen itseensä, sillä haluaisin tyttöystävän jonka kanssa voi jutella aidosti, ja jonka kanssa voin olla oma itseni.
En ole nörtti, mutta en mikään atleettikaan. En itseasiassa kategorioi itseäni mihinkään, olen aikalailla sekoitus kaikkea. Tiedän että minulla voisi olla mahdollisuus, mutta kun ajattelen tarkemmin, pitkä välimatka välillämme, ja se tunne että munaan kuitenkin kaiken ovat aika murskaavia. Saan pian kyllä auton käyttööni, mutta se ei paljoa helpota asiaa.
Hän ajattelee minua vain ystävänä, olen useasti sanonut tykkääväni hänestä, mutta hän on kai sivuuttanut sen vain vitsinä, tai häntä ei kiinnosta. Kaiken lisäksi hän varmasti kuulee tuota usein.
Sanomme toisillemme aina hyvää yötä, mutta en usko että hän tarkottaa sitä samoin kuin minä.
Tietenkin tajuan, että aika jonka olemme tunteneet on varsin lyhyt, mutta minkä minä itselleni voin. En myöskään halua kiirehtiä, hiljaa hyvä tulee, mutta on vain niin paljon mitä haluaisin sanoa, ja niin vähän aikaa.
Katsellaan uudestaan parin kuukauden päästä, ehkä hän alkaisi lämmetä jossain vaiheessa. Tai sitten ehkä parempi että olen vain ystävä hänelle, olenhan minä vain minä, ja parempia ehdokkaita saattaa tulla.
Kommentoikaa kiitos.
Ja jos sinä näet tämän, Anteeksi. Minä olen vain minä.
]]>